top of page
Talous on matematiikkaa. Uusipaavalniemi oli oikeassa, hyperinflaatiolla uhkailijat väärässä!  

Kun finanssikriisi alkoi, kansanedustajana tuolloin työskennellyt Uusipaavalniemi kertoi ratkaisun olevan yksinkertainen: painetaan rahaa nostamalla EKP:n tasetta ja lainoittamalla pahimmassa pulassa olevia maita, samalla helpottaen koko Euroaluetta uhkaavaa deflaatiota. Uusipaavalniemi jäi yksin ajatuksineen muiden väittäessä siitä seuraavan hyperinflaation. Päälle puskenut kriisi estettiin lopulta juurikin Uusipaavalniemen ratkaisumallilla: EKP ryhtyi painamaan rahaa laskemalla korot lähes nollaan prosenttiin ja työntämällä ylimääräistä lainarahaa markkinoille yli 50 mrd euroa/kuukausi. Hyperinflaatiota ei pelotteluista huolimatta tullut, vaikka korkoja pidettiin lähes nollassa yli 10 vuoden ajan.

 

Mitä oikeastaan finanssikriisin yhteydessä tapahtui? Vuosituhannen alussa maailmalla alettiin rakentamaan massiivista velkakuplaa, joka alkoi ensin puhkeamaan Yhdysvalloista. Euroalueella oli kehitteillä oma velkakupla ja uutta velkaa luotiin 2000 mrd euroa/vuosi. Suomi pakotettiin osaksi yhteisvastuuta uskottelemalla, että Euroopassa 5 mrd euron valtiolainan maksamatta jääminen olisi romahduttanut KOKO maailman talouden. Väite oli täysin absurdi, kuten Uusipaavalniemi yritti tuolloin jo kertoa. Joka tapauksessa lopputulema oli, että asiaan syyttömät Suomen kansalaiset joutuivat maksamaan saksalais- ja ranskalaispankkien jättitappioita Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta sekä muusta holtittomasta lainan jaosta.

​

Nykykriisissäkin tarvitaan matemaattista osaamista!

​​​

Video: Totuus rahasta​

​​

​

Lisäpäivitystä tulossa!

bottom of page